30.6. – 6.7.2025
Kuu vain kasvaa ja viikko alkaa kuun kulkiessa Neitsyen maamerkissä. Kyllä tulee järjestelemisen ja tarkkuuden aikaa meille tähän. Monille myös pihahommia. Tai sitten stressiä niin että vatsa on sekaisin. Hermot jos meinaa olla kireällä, niin koeta hengitellä hetki ja olla vaatimatta itseltä tai muilta liikoja.
Sillä Merkurius siirtyy tänään maanantaina varjoaluelle ja monilta kysytään huumorintajua. Myöhästymisiä, siirretään aikoja, kiirettä, koneet tökkii ja ymmärretään asioita väärin. Jep. Otetaan siis iisisti 💖
Keskiviikkona kuu siirtyy Vaakaan tuomaan hienoisen hengähdystauon. Harmoniaa, tasapainoa, hyvää oloa. Kivoja keskusteluja. Herkistäen alaselkää, joten pidä itsesi lämpimänä ja juo riittävästi vettä.
Kasvava puolikuu Vaa’assa herkistää löytämään niitä omia rajoja ja rauhaa itsessä. Uskomaan ja luottamaan itseen. Löytämään sitä vahvuutta rakkaudella.
Perjantaina kuu siirtyy puolenpäivän jälkeen Skorpionin vesielementtin ja on siellä koko viikonlopun. MEILLÄ ON VESIPÄIVÄT! Muista myös että tunteet tulevat ja menevät. Toiset alkaa äksyillä, toisten pohtiessa syntyjä syviä. On aika tehdä inventaariota niin itsessä kuin kotona. Löytää sitä intohimoa sinusta.
Perjantai illasta Venus siirtyy Kaksosiin tuomaan hiukan kevyempää ja flirtimpää energiaa. Tullaan ja mennään ja innostutaan! Ollaan luovia ideoinneissa. Missä huoneessa rakkauden planeetta Venus kulkee sinun kartallasi ja tuo tälle saralle lisäpotkua?
Lauantaina Neptunus alkaa perääntyä aina ensi vuoteen asti ja loppu vuodesta palaa vielä hetkeksi Kalojen herkkiin vesiin tarkistamaan mitä pitää vielä oivaltaa.
YOUTUBEN KUUJUTTUJA omanlainen viikkopostaus kuukalenteriin tästä:
Ihanaa viikkoa sinulle!
Astrologinen katsaus heinäkuulle tulee myöhässä koska teen muuttoa. Ja arvatkaas kenen muuttopäivä on just tää maanantai 🤭
💖Annemari