KUUKALENTERI VKO 28

8.-14.7.2024

Postaus hiukan myöhässä ja YouTubeN @Kuujuttuja tulossa vielä tänään myöhemmin. Pahoittelut tästä.

Tähän kasvavan kuun viikkoon lähdemme kuun kulkiessa Leijonan tulielementissä. Olemme sydämen asioiden äärellä hyvin vahvasti ja monet hengittelevät fiiliksiä haluten tuntea vahvasti asioita.

Nyt on mitä parhaimmat päivät tällä viikolla leikkauttaa hiukset ja värjätä. Ensin kuu Leijonassa tuuheuttaa hiuksia, sitten kuu Neitsyessä pitää kampauksen kuosissa ja lopulta kuu Vaa’assa tuo ilmavuutta hiuksiin. Myös hierojalla käynnit, kasvohoidot ja kaikki muukin hemmottelu on tälle viikolle niin paikallaan! Kasvavan kuun aikana on mitä parhainta aikaa kaikelle tälle, koska ravintoaineet imeytyvät hyvin.

Kuu leijonassa herkistää rintarankaa ja voi aiheuttaa selkäsärkyä. Sydäntäkään ei kannata liikaa rasittaa. Onkin mitä ihaninta aikaa korjata ryhtiä ja hengitellä elämää. Käydä vaikka kesäteatterissa! Hymyile ja rakastu mitä sinulla on juuri nyt! Ole oma itsesi.

Tiistai voi olla monille aika väsyttävä päivä, vaikka Leijonan tulielementti koettaakin tuoda lisäpuhtia. Ehkäpä kuitenkin elämästä nauttimisen tavalla. Illasta kuu siirtyy Neitsyen maamerkkiin tuomaan sitten sitä toteuttavaa energiaa. Älä jää liikaa kiinni yksityiskohtiin. Saat todella paljon aikaiseksi täten. Stressaaminen korventaa vatsaa ja ärsytys voi viedä ilon päivistä. Joten touhua asioita niin kotona kuin pihalla järjestykseen sekä omassa elämässäsi miten voisit voida paremmin. Ai että tulee hyvä mieli!

Torstaina Venus siirtyy Leijonaan tuomaan intohimoa ja hyvin luovaa sekä sosiaalista energiaa. Joten anna itsellesi lupa parantaa sydämesi, löytämään rakkaus ja yhteys itseesi sekä muihin.

Viikonlopulle nousee mitä harmonisinta energiaa kun kuu siirtyy Vaa’an ilmaelementtiin. Ystävät, yhdessä oleminen. Keskustelut ja kaikenlaiset kokemukset tuo ihania muistoja mitä fiilistellä tulevassa.

YouTuben Kuujuttuja koko viikon postaus vielä tänään myöhemmin kuunneltavissa.

Ihanaa viikkoa sinulle!

error: Content is protected !!