KUUPOSTIA VIIKONLOPULLE

12.-14.7.2024

Kuu Vaa’asta Skorpioniin

Kasvava kuu

Viikonlopun energioihin lähdemme kuun kulkiessa Vaa’an tasapainoa ja harmoniaa etsivissä energioissa. Moni kaipaa rauhaa ja rauhottumista. Samalla kuitenkin ystäviä ja rakkaita ympärille. Yhteistä aikaa.

Tähän viikonloppuun nousee myös hyvin syvällinen energia. Löytää juuri niitä juttuja jotka ovat sinulle merkityksellisiä ja tärkeitä. Mitkä estää sinua ja nähdä ne juurisyyt.

Venus on eilen siirtynyt Leijonan tulielementtiin haluten että sinäkin voisit tuntea asioita. Nauttia asioista ja hengitellä kokemuksia. Antaa tilaa sydämeen rakkaudella. Toisille tämä energia on hyvin dramaattistakin, mutta toisaalta juuri nyt kaunis kuu Vaa’assa energia haluaa tuoda lempeyttä ja rakkautta sekä arvostusta itseäsi ja muita kohtaan. Anna tilaa mahdollisuuksille!

Miten ihanaa on vain olla.

Lauantaina hyvä energia jatkuu ja monet löytävät itsensä luovuuden lähteiltä nauttimasta tai ihan vaikka shoppailemasta jotakin tarpeellista. Päättämättömyys voi vaivata, siksi on hyvä olla joku matkassa jotta voitte yhdessä miettiä mikä olis just hyvä. Tehden järkeviä päätöksiä.

Sununtai illasta kuu siirtyy Skorpionin vesielementtiin ja sen syvällä virtaaviin vesiin. Kasvava puolikuu huutelee rakkauden perään. Sunnuntai on kyllä monille todella väsyttävä ja lepoa vaativa päivä. Joten anna itsellesi lupa nauttia tästä sunnuntain hitaasta energiasta. Mene vaikka brunssille ystävien kanssa! Väsymys voi tuoda myös ärsytysenergiaa pintaan. Siitä kannattaa olla tietoisena. Ettei tule sanottua mitä sattuu. Alitajunnastasi voi nousta oivalluksia ja monia kiinnostaakin tässä elämän mysteerien selvittely. Kastele kukkaset sunnuntai illasta myös, meillä alkaa vesipäivät!

Kuu Vaa’assa herkistää alaselkää ja Kuu Skorpionissa genitaalialuetta. Vältä istumista kylmässä ja juo riittävästi vettä. Helli ja hoivaa itseäsi.

YouTuben Kuujuttujen postaus jäi väliin, koska se ei latautunut sinne nettiongelmien takia. Olen tässä muuttopuuhissa ollut, joten kohta taas postaukset kohdillaan. Maanantaille uusi yritys!

Rakkautta viikonloppuusi!

error: Content is protected !!