KUUPOSTIA VIIKONLOPULLE

4.-6.10.2024

Kuu Vaa’asta Skorpioniin

Kasvava kuu on alkanut tuoden pikku hiljaa meille lisää energiaa jaksaa. Mitä sinä olet oivaltanut?

Kuu vielä klo 14:22 asti Vaa’assa haluaa tuoda sinulle ihanaa rauhan energiaa. Ehkäpä olet suunnitellut jotain kivaa viikonlopulle. Kaikenlainen yhdessä tekeminen on niin tervetullutta. Toisilla voi levoton energia meinata viedä mennessään kun ei tiedä. Kuuntele vaikka musiikkia tai tee jotakin mikä vie ajatukset muualle. Käy ostamassa vaikka ihana kukkakimppu kotia.

Tosiaan iltapäivästä kuu siirtyy intensiivisen Skorpionin energioihin. Meillä alkaa vesipäivät koko viikonlopuksi, joten kastele kukkaset reilusti!

Kuu Skorpionissa ei ole aina kaikkein helpointa energiaa ja toiset alkavat ärsyyntymään herkemmin. Toisaalta tämä on aivan upeaa aikaa tehdä henkistä tutkailua itsessäsi, kaikkea sitä mikä on todellakin tärkeää. Miettiä raha-asioita. Tähän nousee paljonkin mahdollisuuksia löytää ratkaisuja ja vaikka jokin kadotettu asia. Mutta ennen kaikkea oman mielensyövereistä jotakin sellaista mitä kannatta tutkia, koska se estää sinua jollakin tavalla etenemästä. Syvälliset keskustelut ystävien ja rakkaiden kanssa voivat tuottaa hyvää tulosta. Vai tekeekö mieli katsoa joku tosi jännä dekkarileffa?

Hyvin innostuvaa ja samalla levotonta energiaa on siis tarjolla. Mitä sinä intohimoisesti haluat?

Kuu Vaa’assa herkistää alaselkää ja Kuu Skorpionissa genitaalialuetta, joten älä kylmetä itseäsi liiaksi jos vaikka innostut katselemaan taivaalla tuikkivia tähtiä! Ja lauantaina sitten katsele miten tuo kuunsirppi taivaalla näkyy. Pystyssä oleva tuo vakaata säätä, kallellaan sateita. Tarkista myös mistä tuulen suunnasta tuulee. Siinäpä meille vallitsevaa säätä tuleville viikoille.

Ihanaa viikonloppua!

error: Content is protected !!