fbpx

KUUPOSTIA VIIKONLOPULLE

6.-8.9.2024

Kuu Vaa’asta Skorpioniin

Kasvava kuu

Viikonlopun energiat kulkevat ihanan harmonisista ja rakkaudellisistakin Vaa’an energioista kohti intensiivistä ja hyvin syvällistä Skorpionin energiaa.

Jaksamisen energia vain kasvaa kuun kasvaessa, tuoden myös hyvin paljon runsautta ja onnistumisten iloa. Toki, tämä meidän pimennyskausi vahvistuu ja vahvistuu ja tämä Kaloissa oleva tai tuleva herkkyys, sekä kipu ovat monille käsin kosketeltavissa. Kyllä voi tuntua jo! Yllättäviä asioita voi tulla eteen. Eikä tämä kolise vain Kaloilla, vaan myös muilla muuttuvilla merkeillä joita ovat Kaksonen, Neitsyt ja Jousimies 25º40’ asteen tuntumassa noin +- 5 º tai jos sinulla on nousumerkki tai planeettoja paljonkin. Mutta monet kuulevat uutisia.

No niistä sitten lisää myöhemmin.

Lauantaina aamusta kuu siirtyy Skorpionin intohimoisiin energioihin. Toisille tämä tuntuu kuin näkisi asioiden läpi. Ja saatetaan sanoa napauttaa hyvinkin suoraan. Ihan voi kiukuttaa ja riitoihin ei kannata lähteä mukaan jos joku ärsyyntyy. Toisten keskustellessa syvällisiä ystävien kanssa tai tutkien omaa sisintään.

Mikä on siis tärkeää?

Tässä ajassa monen täytyy tutkailla omia rajojaan. Mitä tarvitset, mihin käytät – suorastaan tuhlaat energiasi. Missä asioissa on tehtävä kompromissi? Tässä ajassa voi löytää paljon oivalluksia ja vastauksia. Ja on hyvä kuunnella omia motiiveja ja mitä keho sinulle haluaa kertoa. Keho on todella viisas. Kuuntele sitä siis tarkasti.

Toisille tämä tuo paljon uskallusta myös irrottautua jostakin sellaisesta mikä ei enää palvele sinua. Jotta sinä voit seisoa omilla jaloillasi. Olla onnellinen itsessäsi. Ja samalla kokea jotain syvällistä yhteyttä. Toisille tuoden myös yksinäisyyden fiiliksiä. Miten siis löytää onni ja kiitollisuus itsestä?

Lauantaista miellä on vesipäivät ja on aika kastella kukkaset. Kehossa kuu Vaa’assa herkistää alaselkää ja kuu Skorpionissa genitaalialueen ongelmille.

Rakkautta viikonloppuusi!

 

error: Content is protected !!