13.-15.9.2024
Kuu Kauriista Vesimieheen
Kasvava kuu
Ai että, miten voi energia niin muuttua kun Merkurius vihdoin ja viimein lopetti varjoaikansa ja pääsee porskuttamaan omassa Neitsyen merkissään eteenpäin! Nyt on kyllä paljon selkeyttä ja ymmärrystä sekä järjestelemisen energiaa monilla. Asioita voi vaan loksahdella paikalleen pikku hiljaa. Mihin suuntaan sinua viedään?
Kuu Kauriissa vielä tuo suunnitelmallisuutta ja järkevyyttä tekemiseen. Toiset saattavat tuntea niin paljon sisäistä voimaa että uskaltavat tehdä jotain sellaista mitä ei ole aiemmin tehnyt. Tämä maaenergia kyllä haluaa sinun myös pysähtyvän kaiken äärelle ja tunnustella sitä maata jalkojesi alla. Ladata akkuja ja löytää ne oikeat tavat toimia. Mihin sitoutua ja ottaa vastuuta. Muutosta johonkin elämänosa-alueeseen.
Kuljemme kohti täyttäkuuta ja osittaista kuunpimennystä, jonka energiat vain vahvistuu. Tuoden yllättäviä uutisia ja oivalluksia. Sisimmässä olevia pelkoja pintaan. Unet saattaa jo olla hiukan kateissa tai muuten väsyttää. Oletko muuten käynyt katsomassa upeita revontulia? Niitäkin on näkynyt.
Lauantaina kuun siirtyessä Vesimieheen voi tulla aika levoton fiilis monille. Mutta toisaalta innostuva ja kokeileva. Toisaalta tämä voi olla tarpeellinen tuulahdus mielelle ja voit nauttia ystävien ja rakkaiden kanssa tapaamisista. Puhetta voi piisata.
Sunnuntaina vielä Venus ja Jupiter ovat tarkalleen mahdollisuuksien kolmiossa, vahvistaen yhteyttä ja sosiaalista energiaa. Joten anna tuon runsauden ja hyvän fiiliksen pyyhkäistä sinunkin elämään. Nauttien jokaisesta hetkestä! Löytäen sen hyvän olon sisimmästäsi.
Kuu Kauriissa tuntuu luissa ja ytimissä. Polvet ja nivelet on kovilla. Iho voi tuntua kosteutusta kaipaavalle. Kuu Vesimiehessä jatkaa herkistellen jalkoha pohkeista nilkkoihin asti. Sementille voi tuntua jos liikaa olet rasittanut itseäsi. Muistuttaen miten tärkeää on helliä myös itseäsi.
Ihanaa viikonloppua!